Asiakkaat kertovat palveluistani


"Pidin lämpimän hienotunteisesta lähestymistavastasi ja rauhallisesta olemuksestasi. Pariterapiaan tulo ei ollut helppoa, mutta ei me kahdestaan oltaisi mitenkään saatu näitä asioita selvitettyä." 

"Kävin terapiassa ensin viisi kertaa tiheämmin, kun mulla oli sekava elämäntilanne ja olin ihan solmussa ajatusteni kanssa. Nyt oon käynyt satunnaisemmin, noin kerran kuussa. Eniten oon hyötynyt käytännönläheisestä avusta ja harjoituksista. Oon oppinut katsomaan asioita eri näkökulmista. Ennen olin aika mustavalkoinen ja se vaikutti elämään negatiivisesti. Mun ajatukset on nykyään joustavampia ja itsetuntemukseni on kasvanut, se tekee elämästä parempaa. Tällä hetkellä mulla menee ihan hyvin ja oon tyytyväinen elämääni, mutta haluan silti käydä silloin tällöin juttelemassa jonkun ulkopuolisen kanssa. Täällä ei tarvii yrittää olla normaali ja voi oksentaa ulos kaikki ikävätkin asiat ulos eikä toinen muserru siitä."

"Ex-vaimo ehdotti mulle lyhytterapiaa, kun aika paljon on ollut kaikkea viimeisen vuoden aikana ja kaljaa alkoi mennä vähän liikaa. Aluksi tuntui oudolta, mutta on tämä kannattanut."

"Tykkäsin aktiivisesta otteestasi. Oli helpottavaa puhua menneisyyden vaikeat asiat vihdoin läpi, vuosikymmeniä ehdin ne sisälläni pitääkin. Opin hyödyllisiä keinoja käsitellä asioita. Innostuin myös muuten huolehtimaan itsestäni paremmin, mm. ruokavaliosta on tullut monipuolisempi ja huomaan senkin vaikuttavan jaksamiseen."

"Kiitos, etäterapiajakso oli tosi toimiva ja hyödyllinen! Tapaamisista ei jäänyt rahastuksen maku, vaan mulla oli koko ajan tunne, että sä haluat ihan oikeasti auttaa. Sulla on paljon tietoa ja osaamista, mutta olet silti mukavan boheemi, joka sopii mulle. Tämä oli kivan käytännönläheistä.