Jotkut ihmiset tietävät jo hyvin nuorena kristallinkirkkaasti etteivät halua lapsia. Toiset ovat haaveilleet vanhemmuudesta niin kauan kuin muistavat. Osa pohtii asiaa vuosia. Joku muuttaa mieltään elämän varrella. Joskus elämä kulkee suuntaan, jota emme olisi itse valinneet.

Vastaanotollani toistuvat usein kysymykset:

"Jos en halua lapsia, onko minussa jotain vialla?"

Tai:

"Voinko koskaan olla onnellinen, jos haaveeni omista lapsista ei toteudu?"

Ymmärrän, mistä nämä kysymykset kumpuavat. Meille on pitkään kerrottu, että aikuisuuden luonnollinen kulku on opiskelu, työ, parisuhde, lapset ja joskus lastenlapset. Kun oma elämä ei noudata tätä polkua, omasta tahdosta tai olosuhteiden vuoksi, moni alkaa pohtia, onko jäänyt jostakin paitsi.

Kehityspsykologiassa puhutaan aikuisuuden kehitystehtävistä. Niitä eivät kuitenkaan määritä tietyt elämäntapahtumat, kuten vanhemmaksi tuleminen, vaan psykologinen kasvu. Keskeisiä kehitystehtäviä ovat esimerkiksi kyky rakentaa läheisiä ihmissuhteita, sitoutua, pitää huolta toisista, kantaa vastuuta, löytää merkitystä elämään sekä hyväksyä se, ettei kaikkea voi hallita. 

Vanhemmuus voi olla yksi syvimmistä tavoista kohdata nämä kehitystehtävät. Lapsi haastaa kasvamaan, joustamaan, luopumaan, rakastamaan ja katsomaan maailmaa jonkun toisen näkökulmasta. Moni kuvaa vanhemmuuden muuttaneen häntä ihmisenä enemmän kuin mikään muu.

Mutta vanhemmuus ei ole ainoa tie kasvuun. En ajattele, että lapsen saaminen automaattisesti ratkaisee aikuisuuden kehitystehtävät. Eikä lapsettomuus tarkoita, että ne jäisivät kesken.

Psykoterapiassa kiinnostavampi kysymys on:

Miten sinä elät omaa elämääsi?

Miten rakennat läheisyyttä?

Miten kannat vastuuta?

Miten huolehdit toisista ja itsestäsi?

Mistä löydät merkityksen?

Miten suhtaudut siihen, että elämä ei aina noudata suunnitelmia?

Usein tutkimme myös sitä, mistä lapsitoive tai lapsettomuuden toive kumpuaa. Onko kyse omista arvoista? Pelosta? Surusta? Ympäristön odotuksista? Vai jostakin aivan muusta?

Tarkoitus ei ole ohjata ihmistä kohti vanhemmuutta tai lapsettomuutta. Tarkoitus on auttaa häntä ymmärtämään itseään.

Olen huomannut, että kun ihminen uskaltaa pysähtyä näiden kysymysten äärelle, itse lapsikysymys muuttuu usein osaksi paljon suurempaa kokonaisuutta. Kyse ei enää ole vain siitä, tuleeko minusta vanhempi. Kyse on siitä, millaiseksi ihmiseksi haluan kasvaa.

Ja se on kehitystehtävä, joka kuuluu meille jokaiselle, riippumatta siitä, onko elämässämme omia lapsia vai ei.