Millaisella mitalla mittaat riittävyyttä?
Mitta
Lähdin lapsuuden kodistani,
selässäni reppu
ja repussa mitta.
Sillä mittaan itseäni.
Ja aina oli tulos:
Ei riitä, ei riitä.
Kauan uskoin mittaani.
Sitten löysin uuden.
Se sanoi:
Riittää, riittää hyvinkin.
Silloin tajusin,
mittani oli virheellinen.
Sen ainoa lukema oli:
Ei riitä.
Vein sen takaisin
ja äitini hämmästyi:
Ei se ole virheellinen.
Se on perintömitta
ja kulkenut suvussa kauan.
Arja Laurila
Moni terapiaan tuleva ihminen kantaa mukanaan tunnetta siitä, ettei ole tarpeeksi. Ei tarpeeksi hyvä, ahkera, rauhallinen, kaunis, vahva tai onnistunut. Riittämättömyyden tunne voi olla hiljainen taustakohina tai ajoittain voimakkaasti päälle vyöryvä kokemus, joka vaikuttaa itsetuntoon, ihmissuhteisiin ja jaksamiseen.
Tässä kirjoituksessa pysähdyn sen äärelle, mistä riittämättömyyden tunne usein syntyy.
Riittämättömyys ei synny tyhjästä
Riittämättömyyden tunne ei ole luonteenpiirre eikä pysyvä ominaisuus. Se on opittu kokemus. Usein sen juuret ulottuvat varhaisiin ihmissuhteisiin, koulumaailmaan, kulttuurisiin odotuksiin tai toistuviin tilanteisiin, joissa on tullut verratuksi, arvostelluksi tai ohitetuksi.
Jos on oppinut, että hyväksyntä täytyy ansaita suorituksilla, miellyttämisellä tai virheettömyydellä, sisäinen mittari jää helposti pysyvästi liian korkealle. Silloin mikään ei tunnu riittävän.
Miksi riittämättömyys aktivoituu juuri nyt?
Moni huomaa riittämättömyyden tunteen voimistuvan elämän tietyissä kohdissa: uupumuksen, eron, vanhemmuuden, sairastumisen tai työelämän paineiden keskellä. Kun voimavarat ovat vähissä, vanhat sisäiset vaatimukset eivät silti hellitä.
Tällöin mieli saattaa tulkita väsymyksen tai rajallisuuden virheeksi: "Kaikki muut pystyvät ja jaksavat enemmän ja paremmin, miksi minä en?"
Todellisuudessa kyse ei ole heikkoudesta, vaan inhimillisistä rajoista.
Riittämättömyyden tunne suojaa ja satuttaa
Vaikka riittämättömyyden tunne on kivulias, sillä on usein suojaava tehtävä. Se yrittää estää torjutuksi tulemista, epäonnistumisen tunteita tai häpeää. Jos vaadin itseltäni tarpeeksi, ehkä kelpaan. Jos olen vielä parempi, ehkä olen turvassa.
Ongelma on, että tämä suoja muuttuu helposti sisäiseksi kriitikoksi, joka ei koskaan ole tyytyväinen.
Terapiatyössä pysähdytään tutkimaan:
Missä tilanteissa tunne aktivoituu?
Kenen ääni sisäisessä puheessa kuuluu?
Mitä tunnetta riittämättömyys yrittää peittää tai suojata?
Usein jo se, että kokemus saa tulla näkyväksi ja kohdatuksi myötätunnolla, alkaa hiljalleen muuttaa sen voimakkuutta.
Riittävyyden kokemus ei synny siitä, että kaikki olisi hallinnassa tai että olisit lopulta "tarpeeksi". Se syntyy hetkistä, joissa lakkaat mittaamasta itseäsi ja saat olla keskeneräinen ihminen.
Riittämättömyyden tunne ei tarkoita, että sinussa on vikaa. Usein se tarkoittaa, että olet kantanut liikaa liian pitkään.
Jos tunnistat itsesi tästä kirjoituksesta, et ole yksin. Riittämättömyyden kanssa ei tarvitse jäädä pärjäämään yksin, sitä voi oppia katsomaan uudella, lempeämmällä tavalla.
Pieni harjoitus
Pysähdy hetkeksi ja vastaa itsellesi, kirjoittaen tai mielessäsi:
Missä tilanteissa riittämättömyyden tunne aktivoituu minussa useimmin?
Mitä vaadin itseltäni juuri silloin?
Mitä sanoisin läheiselle, joka tuntisi itsensä yhtä riittämättömäksi?
Kokeile sanoa tuo viimeinen vastaus myös itsellesi. Ei siksi, että uskoisit sen heti, vaan siksi, että sisäinen puhe voisi alkaa vähitellen pehmentyä.
Jos riittämättömyyden tunne on kulkenut mukanasi pitkään, kuormittaa arkea tai vaikuttaa ihmissuhteisiin, sen kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Terapiassa riittämättömyyden tunnetta tutkitaan yhdessä turvallisesti ja myötätuntoisesti.
Usein juuri ymmärryksen lisääntyminen avaa tilaa sille, että suhde omaan itseen voi alkaa muuttua lempeämmäksi.