Voikukat saavat kukkia pihallani
Voikukat saavat kukkia
Kävelen pihallamme ja huomaan voikukkia siellä täällä. Joskus kitken niitä, mutta yhä useammin jätän ne paikoilleen ja huomaan itseasiassa pitäväni niistä. Ne muistuttavat minua siitä, ettei kaiken tarvitse olla tiptop. Elämä saa näkyä myös pihassa. En enää halua käyttää vapaa-aikaani ja kesääni täydellisen nurmikon tai viimeisen päälle hoidetun pihan tavoitteluun. Nautin edelleen kauniista puutarhasta ja sen hoitamisesta, mutta nykyään teen sen rennommin. Samalla muistutan itseäni siitä, ettei elämäkään ole projekti, joka pitäisi saada virheettömäksi.
Ympärillämme on jatkuvasti mittareita sille, miltä onnistuneen elämän pitäisi näyttää. Kaunis koti. Huoliteltu piha. Hieno auto. Nousujohteinen ura. Ikääntymätön ja tyylikäs ulkonäkö. Kauniisti puetut ja menestyneet lapset. Näitä katsellessa on helppo unohtaa, että hyvinvoinnin tärkeimmät mittarit eivät useinkaan näy ulospäin. Vähitellen voimme alkaa uskoa, että myös oman elämämme arvo määräytyy sen perusteella, miltä se näyttää ulospäin.
En tarkoita, etteikö kauniista kodista, hyvin hoidetusta pihasta tai laadukkaasta autosta saisi nauttia. Niissä ei ole mitään väärää. Ongelma syntyy silloin, kun niistä tulee mittareita sille, olemmeko onnistuneita, riittäviä tai arvokkaita ihmisinä. Täydellisen näköisen kulissin takana voi olla syvää uupumusta, yksinäisyyttä, jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja huonosti voivia ihmisiä.
Vastaanotollani kohtaan harvoin ihmisiä, joille hienompi auto tai täydellisempi nurmikko toisi ratkaisun. Terapiaprosessi on usein kuin sipulin kuorimista, vähitellen pinnan alta alkaa löytyä se, mitä ihminen oikeasti kaipaa. Aika usein se on jotain näistä:
Levollisia öitä
Kiireettömiä aamuja
Tunnetta siitä, että on hyväksytty ja rakastettu
Rohkeutta olla oma itsensä
Läheisyyttä, hellyyttä ja seksiä
Kykyä olla itselleen armollisempi
Mielenrauhaa
Tunnetta siitä, että riittää sellaisena kuin on
Parempaa yhteyttä itseen ja toisiin
Silti moni elää kuin olisi jatkuvasti arvioitavana. Työnsä, ulkonäkönsä, kotinsa, vanhemmuutensa, parisuhteensa ja koko elämänsä osalta. Miltä näytän muiden silmissä? Olenko onnistunut? Riitänkö? Olenko epäonnistunut ja nolo?
Harvemmin kuulee kehuja siitä, että joku osaa levätä. Että hän tunnistaa omat rajansa, uskaltaa sanoa "ei" tai hyväksyy keskeneräisyyden. Silti juuri nämä taidot rakentavat psyykkistä hyvinvointia ja kantavat elämässä pidemmälle kuin jatkuva suorittaminen tai loputon itseltä vaatiminen.
Psykoterapiassa yksi tärkeimmistä kysymyksistä ei useinkaan ole:
Miten voisin saada enemmän?
vaan:
Mikä minulle oikeasti riittää?
Kun vastaus alkaa löytyä omista arvoista eikä muiden odotuksista, elämä tuntuu usein kevyemmältä. Silloin ei tarvitse olla mukana kilpailussa, jonka maaliviiva siirtyy koko ajan kauemmas.