Maskaaminen – kun selviytymiskeino kaventaa tilan olla oma itsensä

Meistä moni oppii jo varhain ottamaan käyttöön erilaisia selviytymiskeinoja, jotka auttavat tulemaan toimeen ympäristön odotusten kanssa. Yksi näistä on maskaaminen eli tapa peittää jotain olennaista itsestä, jotta olisi helpompi, huomaamattomampi tai hyväksyttävämpi.

Maskaaminen ei aina näy ulospäin. Usein se tuntuu sisällä: jatkuvana tarkkailuna, roolina, varuillaan olemisena tai pienenä jännityksenä, joka ei koskaan täysin hellitä. Moni kuvaa elävänsä kuin eri versioina itsestään,

Maskaaminen ei ole merkki heikkoudesta, se on oppimista, sopeutumista ja kykyä selviytyä. Joskus siitä tulee niin automaattista, että se alkaa kaventaa tilaa olla oma itsensä. Terapiatyössä aihe on lähes päivittäin esillä. Ylikuormituksen taustalta löytyy usein monia syitä, mutta yksi voi olla vuosien mittainen selviytymismalli: tarve olla sellainen, jonka toiset hyväksyvät ja jonka kanssa on helppo olla. Tarve peittää jotakin olennaista itsestään.

Maskaaminen voi liittyä esimerkiksi neurokirjoon, ujouteen tai traumataustaan. Taustasta riippumatta ilmiössä on yksi yhteinen piirre: maskaaminen kuluttaa valtavasti energiaa.

Mitä maskaaminen on?

Maskaaminen on tiedostettua tai tiedostamatonta pyrkimystä sulautua joukkoon, miellyttää muita tai välttää haavoittuvuutta. Tyypillisiä muotoja ovat:

• Sosiaalisten tilanteiden roolit: hymyilen vaikka väsyttää, nauran vaikka sisällä puristaa.

• Itsen "korjaaminen": yritän näyttää normaalilta, rauhalliselta, pätevältä tai helpolta, vaikka sisällä kuohuu.

• Tarpeiden piilottaminen: en sano, että jokin sattuu, ahdistaa tai väsyttää, koska pelkään kuormittavani toista.

• Alituinen itsensä tarkkailu: miten istun, miten puhun, miten muut reagoivat minuun.

Moni kuvaa elävänsä kuin jatkuvassa "performanssissa", jossa pienin hetki ilman maskia tuntuu uhkaavalta.

Miksi maskaamme?

Maskaaminen on lähes aina selviytymiskeino, eikä sen tarkoitus ole ollut koskaan vahingoittaa. Usein se on auttanut:

• saamaan hyväksyntää

• välttämään kiusaamista

• selviämään koulumaailmassa tai työelämässä

• pitämään vuorovaikutuksen ennakoitavana

• suojautumaan arvioinnilta, häpeältä tai torjutuksi tulemiselta

Moni oppii maskaamaan jo lapsena. Jos ympäristö ei nähnyt, kuullut tai ymmärtänyt, maskaaminen auttoi tulemaan toimeen, usein se oli suorastaan välttämätöntä selviytymisen kannalta.

Milloin maskaaminen alkaa satuttaa?

Maski on ongelma silloin, kun siitä tulee pakko, ei valinta.

Tällöin ihminen voi alkaa kokea:

• uupumusta ja sosiaalista krapulaa

• tunnetason turtumista

• ahdistusta tai irrallisuuden tunnetta

• vaikeutta tietää, kuka olen ilman rooleja

• läheisyyden pelkoa – "jos näkisivät oikean minut, en kelpaisi"

Moni huomaa maskaamisen vasta siinä vaiheessa, kun keho ei enää jaksa. Uupumus, lihasjännitys, jatkuva ylivireys ja palautumattomuus ovat tyypillisiä signaaleja.

Terapiassa kohti aidompaa olemista

Maskin purkaminen ei tarkoita, että kaikki roolit heitetään pois ja aletaan kertoa kaikille kaikki. Kyse on valinnan mahdollisuudesta: missä tilanteissa haluan suojautua ja missä haluan olla avoimempi?

Terapiassa työskentely etenee usein näin:

1. Havaitseminen:
   Mihin hetkiin maski nousee? Miltä kehossa tuntuu juuri ennen sitä? Mitä pelkään tapahtuvan, jos en peitä itseäni?

2. Turvan rakentaminen:
   Maski on syntynyt syystä. Sen purkaminen vaatii lempeyttä ja sisäisen turvan vahvistamista, ei pakottamista.

3. Pienten palasten kokeilu:
   Mitä jos sanoisin yhden tarpeen ääneen? Mitä jos ottaisin pienen tauon roolin sijasta? Mitä jos sallisin itseni näyttää väsyneeltä?

4. Suhde itseensä:
   Maskin alta löytyy usein itsekriittinen ääni, joka on oppinut, ettei omana itsenä riitä. Sitä ääntä kohti käännytään myötätuntoisesti ja uteliaasti.

5. Uuden identiteetin rakentuminen:
   Kun maski ei enää ohjaa jokaista hetkeä, tilalle syntyy jotain inhimillistä, joustavaa ja aitoa.

Aitous rakentuu vähitellen, vaihe vaiheelta, pienissä hetkissä joissa saa olla juuri se, mikä sillä hetkellä on.